I don't wanna ruin our friendship

Lupaan, että tämä on ehkä eka ja vika kerta kun kuulette mun suusta jotain positiivista, mutta onhan se vähän erilaista! 
Mutta tämä on tärkeä asia, jopa tärkein.

Haluaisin omistaa (ainakin) yhden blogitekstin ainoastaan mun ihanille, parhaille ja hulluille ystävilleni, joita ilman en pystyis edes elämään. Elämäni valoille <3

Tutustuin näihin "tyyppeihin" muutama vuosi sitten, enkä olisi koskaan uskonu, että meistä tulisi tälläset ystävät, tällänen porukka.

En oo oikeen koskaan tienny, mitä ystävä oikein tarkoittaa, mutta nyt se alkaa mullekki valkenemaan. Ainakin, kun on vähän tullu juotuu kuoharia tämän pohjalle. ;)

Nämä "tyypit" on melko erilaisia persoonia, mutta aina löytyy joku yhdistävä tekijä. He ovat hauskoja, omaperäisiä sekä kunnollisia. Osaisinpa kuvailla heitä paremmin, mutta ehdin onneksi kyllä vielä.

Ihan kuin olisin kuullut tänään sanat: "Yritä kirjoittaa edes jotain positiivista". No, tässäpä sitä yritän, ja tiedän, että ainakin kaksi "tyyppiä" lukee tätä varmasti ja haluavat ja tulevat varmasti kommentoimaan tähän tekstiin jotain. Olen niin kuullut ja tiedän. ;)

Mutta siispä, halusin tällä tekstillä siis kertoa kuinka paljon nämä "tyypit" mulle oikeastaan merkitsee.
Tiedän, että olen tosi huono kertomaan tunteistani ja mitä mieltä olen, mutta toivottavasti saan teidät joskus vielä edes ymmärtämään mitä te olette mulle.

Tietäisittepä kuinka paljon välitän näistä tyypeistä. <3

Jos se ei tapa niin se todellakin hajottaa!

Pitkä aika on kulunu, mutta täällä taas ollaan!

Kevät tuli, vappu meni, kesä alko ja kohta tulee jo syksy. Aika kuluu niin hirveen nopeesti, ettei tiedä enää missä mennään. Kohta alkaa koulut ja pian on taas joulu ja uusi (parempi? I don't think so!) vuosi.

Tuli sitten koettua puoli vuotta elämäni parasta (ja kamalinta) aikaa, jonka voisin elää koska tahansa uudestaan. Oikeastaan toivoisin, että vielä olisi se tammikuun 7.päivä..

Uudet tuulet puhalsi, kun astuin talvisena päivänä ulos bussista pakkaseen, jonottamaan loputtoman jonon jatkoksi. Pelotti, teki mieli lähteä bussilla takaisin sinne mistä tulin. Mutta ei, halusin kohdata tulevan. Aika kului. Tuli jännitettyä, naurettua vatsa kippurassa, opittua uutta, vuodatettua kyyneleitä, sanottua että "kyllä mä pystyn tähän!",  siirrytty helvetistä aurinkorannoille, saatua kavereita, saatua jotain uutta ja tärkeää elämään. Kaikki tuntui kerrankin olevan hyvin.

Mutta sitten putosi pommi ja murskasi kaiken: puoli vuotta.

Jos ihmiset tietäisi miltä musta oikeasti tuntuu, ne ei kyselisi koko ajan "no miten meni", "mitä pidit". Voisinpa kertoo mitä mieltä oon ja miltä musta tuntuu, mutta sanat ei riitä kuvaamaan tunteita.

Olen niin vihainen, sekä epäonnistunut, niinkuin normaalistikki..