What are you want from me?

Paljon olisi sanottavaa, mutta ei osaa pukea sanoja lauseiksi.
Haluaisi kertoa kaikki salaiset ajatukset ja tunteet, mutta tiedän ettei ketään kiinnosta.
Miksi kiinnostaisi? 
Miksi luottaa kehenkään?
Liian monta kertaa on petetty.
En kestä enää.

Ihan sama.
Elämää ei voi muuttaa enää.
Mikä on menetetty, on menetetty.
Enää ei ole jaksamisesta kyse.

Tyhjä huone, tyhjä mieli

Kymmenen päivää jouluun, kahdeksantoista uuteen vuoteen, 
kaksikymmentäneljä tulevaisuuteen. 
Oh my..

Miten tähän täytyisi suhtautua?
Olla iloinen? Olla huolestunut? Olla peloissaan?

Ajatukset eivät juuri nyt pysy kasassa.
Mielikuvat lentelee minne sattuu; tulevaisuuteen, menneeseen, lapsuuteen..
Tuleeko tästä elämästä ikinä sitä mistä on haaveillut ja unelmoinut?

En tiedä enää mitä sanoa tai tehdä. Vaihtoehdot ovat vähissä.

Kohta se alkaa, enkä ole valmis siihen. Masentaa.
Kaikki on niin sekavaa.

Onneksi joulu pelastaa, ainakin vähäksi aikaa...

Do you really want to know?

Uusia asioita. Uusia hetkiä. Uusia tunteita.
Asiat muuttuvat, mutkistuvat ja vaihtuvat.
Mikään ei ole kuin ennen.

Mitä tapahtui? Miten tultiin tähän pisteeseen? Miksi?
Paine kasvaa ja sitä seuraa räjähdys.
Luulin olevani ok. Niin ei ollutkaan.

Jotkut välittävät, jotkut eivät.
Sen tietää.
Mutta miten tuntisin niin? 

Luulet, että tunnet minut.
Mutta kukaan ei tunne.

Run, Forrest, Run!

2088 metriä 12 minuutissa. 

Parannusta on tullut viime kerrasta (muutama vuosi sitte 1811), mutta tavotteena oli ainakin 2200 (epätodellinen tavoite 2500).
 Mutta tyytyväinen pitää olla, huomaa että on jotakin hyötyä ollut kuntoilusta ja laihduttamisesta.

Mutta matka on vielä pitkä. Uutta haastetta kehiin.
Nyt tietää minkä takia täytyy alkaa treenaa ahkerammin (48päivää aikaa). 

"You can't see me!"

Juhlan paikka.

Tänään 2-1, ja huomenna vuosi vapautta takana!

Kun ajattelee viime vuosia, alkaa pakostakin muistot pukkaamaan esiin.

Muistaa: hyvät hetket, tärkeät asiat, mutta myös p*skat tunteet.

Huomaa kuinka silloiset elämän tärkeimmät asiat ovat unohtuneet tai siirtyneet syrjään. Mikä on tosi valitettavaa. :(

Maastokuviovaatteet, punaiset hiukset, huulikoru. Egypt Central soi taustalla, valoefektit ja savu. Aika nousta kehään.

 

 

 

 

Mun koti ei oo täällä

Aikaa kului ja hermoja kiristi.
Onneksi pitkäääään ajan jälkeen pääsin vihdoinkin käymään Rakkauteni luona, mutta valitettavasti vain hetkeksi. Mutta parin viikon päästä uudelleen ja jouluksi.

Nyt sen huomaa kun asuu yksin miten paljon ikävöikään takaisin kotiseuduille. 
Siellä tuli vietettyä lapsuus, nuoruus ja koko elämä mitä on tähän asti elänyt. 
Alkaa tuntemaan paikkaa kohtaan tunteita, mutta varsinkin kunnioitusta.
Haluaisin todella vaihtaa elämässäni monia asioita jos vaan voisin, mutta kotia ja sen seutuja en vaihtaisi ikinä! Pellot, metsät, luonto, meri... Niitä en vaihtaisi koskaan.

Vaikka elämässä on ollut paljon huonojakin hetkiä, ne eivät voi pahentaa tunteita kotia kohtaan. Mennyttä aikaa ei voi elää uudestaan.

 Lopuksi vähän tunnelmia lapsuudesta ja tärkeimmistä ajoista. <3

Koti <3

Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Suru syrämmessä on syvemmällä, vaikken sulle sitä näytä..

Tässä sitä taas. Kirjottelen typeriä ajatuksiani, jotka eivät kiinnosta ketään. Nice!
No, kuitenkin.

Taas se talven synkkyys ja kurjuus saapuu maan kamaralle. Sataa räntää, on kylmä ja ulkona tulee hämärä/pimeä jo klo. 17 aikaa. Mutta onneksi noin 54 päivää jouluun. 

Jouluna kaikki on hyvin. Perheen kanssa oleminen, hyvä ruoka, kynttilät, joulukuusi, koristeet, lumi, glögi, lämpimät villasukat, joululaulut... Rakkaus! <3 

Mutta loman jälkeen alkaa jälleen se masentava, tylsä arki. Vaikka asiat muuttuvat 2013 alussa, niin tulevaisuus näyttää silti melko ankealta. 

Muutenkin asiat ei mene nytkään kovin suunnitellusti. 
Ajattelin, että kun aloitan uuden vaiheen elämästä niin kaikki kukoistaa hienosti. Koulu sujuu, paljon kavereita, ehkä elämäni rakkausden löytäminen ja että eläminen yksin on fantastista. Mutta ei..
 Koulu: evvk, Kaverit: 0, Rakkaus: mikä?, Yksin eläminen: :'(

No, näin on varmaan maailmankaikkeuden laeissa määrätty.
Muut saa nauttia, mä elän paskassa. 
Oikein. 

What doesn't kill you makes you stronger...or not!

- "Mitä sulle kuuluu?"
- "No itseasiassa ihan..."
- "No mulla pälä pälä pälä ja minä pälä pälä pälä ja musta tuntuu pälä pälä pälä..."
- "Aa joo, ymmärrän. Mua ottaa päähän..."
- "Ainii, muistinko sanoo että minä pälä pälä pälä ja mä pälä pälä pälä."
- "Jooo..."

Joskus ihmiset voi olla pikkusen ärsyttäviä.
Mutta olisihan se ihan kiva jos ne osaisivat kuunnella muittenkin murheita kuin kertoa vain omista 'niiin vakavista ja erilaisista' jutuista mitä muut ihmiset ei voi koskaan edes kokea.
Aina vaan sanotaan: "Kyllä mä tiiän miltä susta tuntuu, mulla on käynyt samanlailla."
Niinhän, aina..

Luulette vaan tietävänne miltä muista tuntuu, mutta ootte väärässä. Voisi edes kuunnella mitä toisella on sanottavana, eikä sanoa vaan että mikä ei tapa se vahvistaa.  

Niin se ei koskaan ole, se on vaa hieno sanonta.  

Asiat ei vaan oo aina niin yksinkertaisia miltä näyttävät.

Counting all the assholes in the room..

Epäilevä tunne.

Neutraali.

Hyvä olla.

Bilefiilis.

Vaivaantunut olo.

Yksinäisyys.

Ahdistus.

-->

Siihen se juhliminen sitten jäi. Ihan kuin näin olisi ennenkin käynyt…

Nyt surullisten laulujen kuuntelua sekä itseinhossa kylpemistä.

Paras ystäväni, Yksinäisyys, saapui myös kylään, jälleen. Tuskaista. 
Tunteet nousee pintaan ja tekee mieli huutaa. 
Mikä on ongelma?? 

Oma seura alkaa tuntumaan ihan kotoisalta. 

Viha, Inho, Turhuus, Tuska, Ulkopuolisuus. 

 

Mitä ihmettä se ystävyys on? 

 

Liian kauan..

..mutta onneksi etsiminen palkittiin, vihdoinkin <3

Time is running

Viikonloppu: kahvilat, shoppailu, maukas ruoka, hyvä juoma, rento meininki, juttelu, vakavat keskustelut ja varsinkin se paras seura. :) Kiitos siitä! <3 Viikonloppu oli taas yks parhaimmista vähään aikaan, pääsi eroon arjesta ja pystyi keskittymään tärkeisiin ihmisiin. Ilo, nautinto ja hauskuus ovat sopivia sanoja tähän.

Mutta arki iski jälleen (vaikka loma onkin), ja toi mukanaan jälleen vanhat viholliset, masentuneisuuden ja yksinäisyyden, luokseni. Turhamaisuus sekä ahdistus luovat tylsistyneen ilmapiirin.

Vaikka 11 kiloa tuskaa ja inhotusta olenkin saanut karistettua elämästäni, vaikeuksia on vielä jäljellä.

2 kuukautta ja 14 päivää aikaa. Huh huh.

Aika menee nopeasti.