Suru syrämmessä on syvemmällä, vaikken sulle sitä näytä..

Tässä sitä taas. Kirjottelen typeriä ajatuksiani, jotka eivät kiinnosta ketään. Nice!
No, kuitenkin.

Taas se talven synkkyys ja kurjuus saapuu maan kamaralle. Sataa räntää, on kylmä ja ulkona tulee hämärä/pimeä jo klo. 17 aikaa. Mutta onneksi noin 54 päivää jouluun. 

Jouluna kaikki on hyvin. Perheen kanssa oleminen, hyvä ruoka, kynttilät, joulukuusi, koristeet, lumi, glögi, lämpimät villasukat, joululaulut... Rakkaus! <3 

Mutta loman jälkeen alkaa jälleen se masentava, tylsä arki. Vaikka asiat muuttuvat 2013 alussa, niin tulevaisuus näyttää silti melko ankealta. 

Muutenkin asiat ei mene nytkään kovin suunnitellusti. 
Ajattelin, että kun aloitan uuden vaiheen elämästä niin kaikki kukoistaa hienosti. Koulu sujuu, paljon kavereita, ehkä elämäni rakkausden löytäminen ja että eläminen yksin on fantastista. Mutta ei..
 Koulu: evvk, Kaverit: 0, Rakkaus: mikä?, Yksin eläminen: :'(

No, näin on varmaan maailmankaikkeuden laeissa määrätty.
Muut saa nauttia, mä elän paskassa. 
Oikein. 

What doesn't kill you makes you stronger...or not!

- "Mitä sulle kuuluu?"
- "No itseasiassa ihan..."
- "No mulla pälä pälä pälä ja minä pälä pälä pälä ja musta tuntuu pälä pälä pälä..."
- "Aa joo, ymmärrän. Mua ottaa päähän..."
- "Ainii, muistinko sanoo että minä pälä pälä pälä ja mä pälä pälä pälä."
- "Jooo..."

Joskus ihmiset voi olla pikkusen ärsyttäviä.
Mutta olisihan se ihan kiva jos ne osaisivat kuunnella muittenkin murheita kuin kertoa vain omista 'niiin vakavista ja erilaisista' jutuista mitä muut ihmiset ei voi koskaan edes kokea.
Aina vaan sanotaan: "Kyllä mä tiiän miltä susta tuntuu, mulla on käynyt samanlailla."
Niinhän, aina..

Luulette vaan tietävänne miltä muista tuntuu, mutta ootte väärässä. Voisi edes kuunnella mitä toisella on sanottavana, eikä sanoa vaan että mikä ei tapa se vahvistaa.  

Niin se ei koskaan ole, se on vaa hieno sanonta.  

Asiat ei vaan oo aina niin yksinkertaisia miltä näyttävät.

Counting all the assholes in the room..

Epäilevä tunne.

Neutraali.

Hyvä olla.

Bilefiilis.

Vaivaantunut olo.

Yksinäisyys.

Ahdistus.

-->

Siihen se juhliminen sitten jäi. Ihan kuin näin olisi ennenkin käynyt…

Nyt surullisten laulujen kuuntelua sekä itseinhossa kylpemistä.

Paras ystäväni, Yksinäisyys, saapui myös kylään, jälleen. Tuskaista. 
Tunteet nousee pintaan ja tekee mieli huutaa. 
Mikä on ongelma?? 

Oma seura alkaa tuntumaan ihan kotoisalta. 

Viha, Inho, Turhuus, Tuska, Ulkopuolisuus. 

 

Mitä ihmettä se ystävyys on? 

 

Liian kauan..

..mutta onneksi etsiminen palkittiin, vihdoinkin <3

Time is running

Viikonloppu: kahvilat, shoppailu, maukas ruoka, hyvä juoma, rento meininki, juttelu, vakavat keskustelut ja varsinkin se paras seura. :) Kiitos siitä! <3 Viikonloppu oli taas yks parhaimmista vähään aikaan, pääsi eroon arjesta ja pystyi keskittymään tärkeisiin ihmisiin. Ilo, nautinto ja hauskuus ovat sopivia sanoja tähän.

Mutta arki iski jälleen (vaikka loma onkin), ja toi mukanaan jälleen vanhat viholliset, masentuneisuuden ja yksinäisyyden, luokseni. Turhamaisuus sekä ahdistus luovat tylsistyneen ilmapiirin.

Vaikka 11 kiloa tuskaa ja inhotusta olenkin saanut karistettua elämästäni, vaikeuksia on vielä jäljellä.

2 kuukautta ja 14 päivää aikaa. Huh huh.

Aika menee nopeasti.

Alku on aina hankala..

Elämä alkaa.

Elämä vie.

Elämä opettaa.

Elämä tuo.

Elämä vaikenee.

Elämä hajoaa.

Elämä loppuu.

Itsenäistyvän tytön tarinoita ja tuntemuksia omasta elämästään.

Välillä pieniä ilon aiheita, välillä surullisia sattumuksia ja tunteita.